Vapaamuurariksi ei pyydetä ketään

17.05.2020

Vapaamuurariksi ei pyydetä ketään

Olin jo aika nuoresta alkaen kiinnostunut vapaamuurariudesta. Kun nyt yritän saada mieleeni kiinnostukseni heräämisen johtaneita syitä, en oikein saa niistä otetta. Olen kuitenkin varma, että itse sana "vapaamuurari" kiehtoi mieltäni, kyse on siis henkilöistä, jotka olivat vapaita jostakin. Mutta mistä? Hällä väliä, pääasia että olivat vapaita. Myös "muurari" oli kiehtova lisä lupaavaan alkuun. Olihan kuitenkin selvää, että konkreettisesta muuraamisesta ei ollut kysymys. He siis sanoivat olevansa jotakin, jota eivät taatusti sanatarkasti olleet. He uhmasivat ja härnäsivät ympärillään olevia.

Kaikki tällainen oli mieltä kiehtovaa sille nuorelle, vihaiselle miehelle, joka itse olin koululaisena, ja joka halusi olla eri mieltä lähes kaikesta, sekä vanhempieni että opettajien kanssa. Hengellisyys kuitenkin piileskeli pinnan alla ja muistan hyvin minkälainen paradoksi mielestäni oli sen välillä, kuinka hyvä tyyppi Jeesus Nasaretilainen oli kirjotusten mukaan, ja miten kova ja luotaantyöntävä oli kirkon (ja uskonnonopettajani) koti, usko, isänmaa -kaanon.

Olin jo selkeäsi keski-ikäinen kun eräs tuttavani paljasti liittyneensä vapaamuurarilooshin, sellaisessa järjestössä, jossa oli myös naisia. Hän ei kuitenkaan jatkanut: "Olisitko sinä kiinnostunut?", joten vastasin vain "Vai niin". Hän kuitenkin tiesi kiinnostuksestani, joten hän palasi asiaan myöhemmin, ja vähitellen tajusin, että hän kaipaa minun suunnaltani jonkinlasien kiinnostuksen ilmaisun, ennen kuin voi edistää asiaa. Joten annoin sellaisen, ja siitä hakuprosessini pääsi käyntiin.

Nykyään käytännössä kaikilla loosheilla on sellainen tilanne, että jäsenkunta kaipaa vahvistumista. Siksi olisi hyvä levittää tietoa siitä, että jos kiinnostunut ihminen vain jotenkin saa aikaiseksi ilmaista kiinnostuksensa, tavalla tai toisella, niin se otetaan oven sisäpuolella vastaan hyvinkin auliisti. Jos itse olet sen kaltaisessa tilanteessa, rohkaise mielesi. Et kuitenkaan sitoudu mihinkään ennen kuin olet saanut tarpeelliset tiedot päätöstäsi varten. Ehkä tapaamme vielä.