Miten vapaamuurariksi tullaan?

Millainen henkilö voi hakea vapaamuurariksi?

  • Mies tai nainen, joka haluaa liittyä omasta vapaasta tahdostaan.
  • Uskoa Korkeampaan olentoon (jonka tulkinta on jäseneksi pyrkivän yksityisasia).
  • Olla vähintään 18-vuotias.
  • Omata hyvä moraali ja maine.
  • Olla täysissä mielen ja ruumiin voimissa.
  • Olla vapaa tekemään itse omat valintansa.

Kukin on halutessaan vapaa eroamaan jäsenyydestä. Sen voi myös menettää, mikäli jäsen rikkoo looshin, Suomen liiton sääntöjä tai on esimerkiksi syyllistynyt yhteiskunnan kannalta rangaistavaan tekoon. 

Vapaamuurarius edellyttää jäseniltään

  • säännöllistä osallistumista toimintaan
  • vaitiolovelvollisuutta sovituista yhteisistä asioista, jotta ne säilyttävät vaikuttavuutensa
  • vilpittömyyttä ja rehellisyyttä suhteessa itseensä, yhteisöön ja yhteiskuntaan
  • kehittyvää halua ja innostusta oman elämänpolkunsa tutkimiseen
  • jäsenmaksujen maksamista
  • taloudellisen tilanteensa mukaista osallistumista avustustoimintaan

Jäseneksi hakeminen

  • vapaamuurariksi ei kutsuta vaan siihen pyritään omasta aloitteesta
  • yhteydenotto tapahtuu johonkin työpajaamme tai sähköpostiosoitteen kautta
  • henkilökohtaisessa haastattelussa selvitetään molemminpuolista näkemystä ja sopivuutta yhteiselle työmaalle
  • hakijalta edellytetään henkilökohtaista suhdetta jumaluuteen
  • jäsenyys edellyttää täysi-ikäisyyttä ja normaalia terveyttä

Pyrkijän opas: https://www.droithumain.fi/Pyrkijan%20opas.pdf