Jumalanpilkka

Voiko ihminen pilkata Jumalaa?

Ainoa tapa pilkata Jumalaa, on kuvitella kykenevänsä pilkkaamaan Jumalaa.

Ihmisten tunteiden loukkaaminen on taas ihan eri asia. Älkää sekoittako näitä keskenään.

Jumalan kunniaa on tahdottu kaikissa kulttuureissa suojella, myös lainsäädännöllä. Suomessa, maailman ehkä luterilaisimmassa maassa, näin on tehty kautta aikojen. Alkujaan jumalanpilkka saattoi tuoda kuolemantuomion, tänään enimmäisrangaistus on puoli vuotta vankeutta. Ihan viime vuosikymmeninä oikeusjuttuja ja tuomioita on esiintynyt harvakseltaan.

Moni muistaa varmasti kirjailija Hannu Salaman saaman tuomion jumalanpilkasta, jota tuomion mukaan esiintyi vuonna 1964 ilmestyneessä romaanissa Juhannustanssit. Salama tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen rangaistukseen, josta presidentti Kekkonen aikanaan armahti hänet, Suomen kulttuurieliitin aloitteesta. Tapaus johti myös rikoslain muutokseen mm. siten, että enimmäisrangaistus aleni neljän vuoden kuritushuonerangaistuksesta puolen vuoden vankeusrangaistukseen.

Toinen korkean profiilin oikeusjuttu jumalanpilkasta aiheutui taiteilija Harro Koskisen Sikamessias-teoksesta, jossa kuvattiin ristiinnaulittu sika. Se oli esillä ensimmäisen kerran vuonna 1969, ja johti pitkittyneeseen oikeuskäsittelyyn, joka päättyi vuonna 1974 kun Korkein oikeus vahvisti hovioikeuden sakkotuomion.

Voiko ihminen siis pilkata Jumalaa siten, että Jumala siitä vähänkään hätkähtää?

Mielestäni ei, pilkkaaminen onnistuu ainoastaan kahden tasavertaisen osapuolen kesken.

Ajattele itse, jos vaikkapa 2-vuotias sukulaislapsesi pilkkaisi sinuna: Sinulla on hassu nenä! Kuinka kovasti närkästyisit? Luultavasti sinua vain hymyilyttäisi. Samoin on Jumalan kohdalla, olen siitä varma. Hän pudistaisi päätään Hannu Salamalle ja Harro Koskiselle, "voi teitä pieniä ihmisiä, niin kovasti yritätte pilkata, mutta ei se nyt oikein toimi tarkoitetulla tavalla".

Ihmisten välisissä suhteissa pilkkaamista esiintyy varmasti paljon. Mutta osoittaako siitä närkästyminen, että se osuu oikeaan?

Ihanne olisi tietysti se, että kaikki puheemme täyttäisi kolme tunnusmerkkiä: Lausunto on totta, sen sanominen on tarpeen ja se on ystävällistä. Jos näin ei ole, ehkä tilanteessa voisi mieluummin vaieta?

Yltiöyksilöllisessä nykymaailmassa yksilön oikeudet halutaan viedä äärimmilleen, kaikkea on saatava sanoa. Mutta vaikka olisimme tällä kannalla, sääntö tarvitsee tarkennuksen. Kaikkea saa toki sanoa; mutta kaikkea ei silti tarvitse sanoa.