Marmoripatsas

Tämä teksti on käännös erään anonyymin kirjoittajan tarinasta.

Erään kauniin kaupungin keskustassa oli museo, joka oli päällystetty marmorilaatoilla ja jonka näyttelyesineiden joukossa oli suuri marmoripatsas. Kaikkialta maailmasta virtasi ihmisiä ihailemaan tätä taitavasti veistettyä teosta. Eräänä yönä marmorilaatat alkoivat puhua patsaalle. 

Marmorilaatta: Hei patsas. Eikö sinunkin mielestäsi ole epäreilua, että kaikki nuo ihmiset ympäri maailmaa tulevat tänne ihailemaan sinua ja samalla he polkevat meitä laattoja jaloillaan? 

Marmoripatsas: Rakas veljeni marmorilaatta, etkö muista että olemme molemmat peräisin samasta louhimosta? 

Marmorilaatta: Muistan! Juuri siksi se tuntuu erityisen epäreilulta. Vaikka olemme samasta louhimosta, meitä kohdellaan näin eriarvoisesti. Todella epäreilua! 

Marmoripatsas: Olet aivan oikeassa, veljeni. Mutta muistatko vielä sen päivän, jolloin kuvanveistäjä yritti työstää sinua, mutta sinä vastustelit hänen työkalujaan? 

Marmorilaatta: Kyllä, inhoan sitä kaveria. Miten hän saattoi käyttää niitä inhottavia työkalujaan minuun? 

Marmoripatsas: No, koska sinä vastustit niitä, hän ei voinut edetä työssään. Kun hän päätti antaa periksi sinun kohdallasi, hän otti minut työn alle sen sijaan. Minä tiesin heti, että minusta tulisi jotakin erilaista ja ainutlaatuista hänen ponnistulujensa seurauksena. Minä siedin hänen työkalujaan ja annoin hänen muotoilla minua halunsa mukaan! 

Marmorilaatta: Mutta ne työkalut sattuivat. 

Marmoripatsas: Veljeni, kaikella elämässä on hintansa. Koska sinä päätit vastustaa työstöä ja lopettaa kesken, et voi moittia niitä, jotka nyt astuvat päällesi. 

Marmorilaatta kuunteli veljeään hijaisena ja alkoit mietiskellä hänen sanojaan. 

Opetus: Mitä kovempia iskuja joudut elämässäsi kestämään, sitä enemmän saat siitä opetusta käytettäväksi tulevaisuudessa. Älä lannistu taka- iskuista ja epäonnistumisista. Anna niiden kehittää itseäsi.