Nainen ja Vapaamuurari

Joitain vuosia sitten istuin kahden miespuolisen ystäväni kanssa kahvilassa. Juttelumme tuttuun tapaan liikkui henkisissä ja yhteiskunnallisissa asioissa. Keskustelun edetessä toinen miehistä kertoi olevansa vapaamuurari ja kuvaili, miten tärkeäksi hän kokee vapaamuurariuden elämässään. Hänelle vapaamuurarius oli vahva ikiainainen miesten yhteisö, jossa eri yhteiskuntaluokista ja - ammattikunnista tulevat miehet kokoontuvat säännöllisesti yhteen rituaalisiin looshikokouksiin, hiljentyvät, keskustelevat ja syövät hyvää ruokaa.

Sitten ystäväni vaikeni. Sitä syvemmälle en vapaamuurariudesta saanut häneltä tietoa. Vapaamuurariudesta ei puhuta, eikä vapaamuurariksi julkisesti tunnustauduta - sen ymmärsin!

Ystäväni sanat jäivät kuitenkin kaikumaan mielessäni ja totesin siinä ääneen, että "jos minä olisin mies, niin minä olisin vapaamuurari".

Ystäväni katsoi minua, ja sanoi, että "vaikka miesmuurarit eivät tunnusta nais-vapaamuurareita, enkä sen takia saisi sanoa tätä ääneen, niin kyllä Suomessa on naisia vapaamuurareina".

Muuta en tarvinnut! Samana iltana avasin tietokoneen ja laitoin googleen hakusanaksi "Oulun vapaamuurarit ja naiset". ja bling! - eteeni avautui Stella Polariksen looshin tiedot.

Vapaamuurarilooshi miehille ja naisille! Kansainvälinen! Oulussa!

Vatsassani alkoi kihelmöidä. Tämä on se juttu, mitä olen jo pitkään etsinyt. Ikiaikaiset rituaalit, mystiikka, filosofinen yhteisö... kaikki tämä kiehtoi ja kutsui minua!

Siispä, täytin yhteydenottolomakkeen ja lähetin sen, tietämättä oikein mitä olin tekemässä. Sen olin kuitenkin oppinut, että jos elämässäni haluan jotain saavuttaa - sitä kohden pitää toimia. En voin jäädä odottamaan, että minua kutsutaan tai minut haetaan kotoa mukaan, vaan minun pitää itse olla aloitteellinen.

Nyt vuosien jälkeen en koe olevani naisvapaamuurari, vaan olen vapaamuurari. Olen osa ihmeellistä yhteisöä, jolla on perinteet vuosituhansien taakse. Se, että vapaamuurari ystäväni rikkoi ehkä "valaansa" tunnustamalla naisvapaamuurariuden olemassaolon, oli minulle tärkeää ja olen ystävälleni tästä kiitollinen. Samalla minua kuitenkin harmittaa, että miksi näin hienoa toimintaa pitäisi salailla tai sukupuolen perusteella evätä. 

Olen kiitollinen itselleni, että olin aktiivinen hakemaan yhteisöön ja osoitin sillä itselleni, että haluan kehittyä ihmisenä ja olla mukana tekemässä tästä yhteiskunnasta edes hitusen parempaa.