VAPAAMUURARILLINEN ELÄMÄNASENNE
Yleisesti voidaan ajatella elämänasenteen tarkoittavan yksilön sisäistä tapaa tai asennetta, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen elää elämäänsä. Tämä määritelmä ei varmasti ole tyhjentävä, eikä kata kaikkea sitä, mitä elämänasenteeseen sisältyy. Joku voi pyrkiä elämään humanistisen elämänasenteen mukaisesti, kun taas joku toinen tavoittelee positiivista asennetta elämäänsä. Näin elämänasenteeseen voidaan sisällyttää myös tavoitteellisuutta, arvoja tai vaikkapa ajattelu- ja toimintatapoja koskevia näkemyksiä. Näin esimerkiksi humanistisen elämänasenteen omaava pyrkii päivittäin toimimaan ja ajattelemaan elämässään sellaisten arvojen, tavoitteiden, tekojen ja ajatusten suuntaisesti, mitkä toteuttavat humanistisuutta.
Elämänasenne on kuin suunta, jota kohti elämässä päivittäin kuljetaan saapumatta koskaan valmiina perille.
Kukaan tuskin saavuttaa absoluuttista humanistisuutta tai positiivisuutta, joten elämänasenne ei siis ole konkreettinen tavoite, kuten vaikkapa työpaikan saaminen.
Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa vapaamuurarillisesta näkökulmasta? Vapaamuurarius ei ole uskonto tai maailmankatsomus, mutta tästä huolimatta voimme elää vapaamuurarillista elämää. Asia saattaa kuulostaa kummallisemmalta kuin se itseasiassa on. Muistan omalta kohdaltani aloittaessani vapaamuuraritoimintaa, että vaikutukset olivat yllättäviä ja suurempia kuin olin osannut odottaa. Näen nämä muutokset pelkästään positiivisina.
Vapaamuurarius on ritualistista henkisyyttä, jossa henkilö tuo ryhmään oman yksilöllisen vaikutuksensa saaden samaan aikaan muilta ryhmävaikutusta.
Tämä on kokemuksellista, kuten tekeminen tai keskustelu missä tahansa muussa ryhmässä. Pääsääntöisesti vapaamuurarillinen toiminta on kuukausittain toistuvia kokouksia, joiden aikana saadaan kokemuksellista tietoa muun muassa oman elämänasenteen kehittämiseen. Tätä saattaa joskus olla hankala käsitteellistää.
Vapaamuuraritoiminnassa vastaani tuli jo varhain useammankin kerran termi vapaamuurarillinen työ. Aluksi en osannut ajatella, miten työ ja henkinen kehitys liittyvät toisiinsa. Työ mielletään helposti arkisena puurtamisena, eikä ylevänä henkisten päämäärien tavoitteluna. Elämänasenne on siinä mielessä yleinen sateenvarjotermi yksilön elämässä, että siihen sisältyy mahdollisuus kehittyä ja saada yhdenmukaisempia muotoja ihmisen muuttumisen ja henkisen kasvun myötä.
Näin kävi myös minulle oivaltaessani, että työ ja henkinen kehitys eivät ole keskenään ristiriidassa. Pikemminkin asia on päinvastoin. Keskeistä vapaamuurariudessa on kuukausittaisten kokousten rakenteellinen muoto, jossa tietty toistuvuus on merkityksellistä - aivan kuten kaikessa muussakin työssä, jota ihmiset tekevät. Merkittävää tässä on se, että henkisen toiminnan ei tule olla elämästä erillään olevaa eskapismia ja norsunluutornissa meditoimista. Asia on mielestäni aivan päinvastoin:
henkinen kasvu ja kehitys parhaimmillaan nivoutuu osaksi muuta elämää muodostaen näin elämänasenteellisen perustan.
Tämän asian oivalsin jo varhain ollessani mukana vapaamuuraritoiminnassa. Kuukausikokousten jälkeen koin uudenlaista elämänasennetta, jonka käsitteellistäminen tuntui haasteelliselta. Kyseessä oli enemmänkin muutos asennetasolla. Tämä muuttunut kokemustila oli ikäänkuin tunne, joka kaikessa arjessa alkoi olla läsnä taustalla vaikuttavana perustavana olotilana. Oivalsin, että parhaillaan vapaamuurariudesta voi saada kokemuksellisia vaikutuksia, jotka muutkin läheiset huomaavat kotona tai työpaikalla.
Millaisia voivat olla nämä vapaamuurarilliset tekijät, jotka ilmenevät muutoksina yksilön elämänasenteessa? Kyse ei ole sisällöllisistä muutoksista henkisissä näkemyksissä - näin ei ainakaan omalla kohdallani tapahtunut. Ajatukseni ja henkiset harrastukseni säilyivät pitkälti aiemman kaltaisina, vaikkakin olen kokenut saavani vapaamuurariudesta lisää henkistä jämäkkyyttä tai ryhtiä omiin pohdintoihini. Ennen muuta kokousten strukturoitunut rakenne ja toistuvuus ovat nähdäkseni tekijöitä, jotka lisäävät sitoutumista. Toistuvuus vahvistaa kokemuksellista oppimista - aivan samalla tavalla kuin harjoittelemalla vaikkapa urheilusuoritusta tai soittamista. Harjoitus tekee mestarin, kuten sanotaan. Tämä on se oivallus, joka muurarillista elämänasennetta sekä tuo päämäärätietoista sisältöä kaikkeen elämään, ei vain vapaamuurariuteen.
Vapaamuurarius on ennen muuta kokemuksellista oppimista, tässä mielessä työtä ja tekemistä, vaikka nykyaikainen vapaamuurarius onkin spekulatiivista, eikä operatiivista.
Toisaalta kokemukselliseen oppimiseen kulminoituu se perinne, jonka olemme saaneet operatiivisilta muurareilta. Tämän vuoksi vapaamuurariutta voidaan yhtäältä tietyssä mielessä kutsua työksi sekä toisaalta henkiseksi kehitykseksi, jossa ei maailmaa paeta. Kyse on toiminnasta, joka nivoutuu erottamattomasti osaksi muuta yksilön elämää tuoden siihen päämäärätietoisuutta. Aluksi ehkäpä jopa huomaamatta, kuten minulle kävi.